DEFENDO - Scandinavian Defendo
Defendo perustuu erilaisissa uhkatilanteissa taktiseen reagointiin, hyökkäämiseen ja kontrollointiin. Ajatuksena on pystyä vastaamaan hyökkääjän aikeisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mahdollisimman tehokkaasti. Lainsäädäntö määrittelee rajat sallituille toimille, ja asiaan perehtyminen tekeekin Defendosta mielenkiintoisen lajin harjoitella realistista itsepuolustusta.
Ihmisen kyky toimia stressaavassa tilanteessa on rajallinen. Tästä syystä Defendossa harjoiteltavien tekniikoiden kirjo ei ole laaja. Kun opeteltavia tekniikoiden määrä on rajallinen, voidaan paremmin keskittyä siihen miten ihminen reagoi tilanteisiin, ja mitkä tekniikat todella toimivat. Normaalit reaktiot vahvistuvat toimiviksi itsepuolustustekniikoiksi, jolloin taitojen karttuessa alussa opittu perus toimintamalli voidaan jalostaa erittäin toimivaksi kokonaisuudeksi. Jokaiseen tilanteeseen voidaan oppia reagoimaan nopeasti ja oikein!
Skenaarioharjoitteissa harjoitellaan lähes todellisilla tilanteilla, jolloin kaikki on mahdollista. Itseään on kyettävä puolustamaan kaikissa olosuhteissa, ja siksi Defendo pitää sisällään niin mentaalista kuin fyysistäkin harjoittelua. Tilanteeseen on voitava aina reagoida, eikä lukkiutuminen tai väsyminen ole hyväksyttäviä menetelmiä puolustautua.
Historia
Scandinavian Defendon juuret ulottuvat 1920 –luvun Kiinaan, Shanghaihin, joka oli tuolloin mailman väkivaltaisin kaupunki. William E. Fairbairn sai toisen maailmansodan aikana tehtäväkseen kehittää yksinkertaisen Defend-u lähitaistelujärjestelmän, jonka tarkoitus oli luoda nopeasti omaksuttava, mutta äärimmäisen tehokas voimankäyttö ja itsepuolustusjärjestelmä Britannian salaisen palvelun vakoojille. Koulutus tapahtui Kandassa, leiri X:ssä.
Vuosien saatossa tekniikoita on hiottu edelleen, nykypäivän tarpeita silmälläpitäen. Ainoastaan käytännössä toimivaksi todetut tekniikat on sisällytetty lajiin, ja kaikki ylimääräinen tai epävarma on karsittu pois. Taustatyö tekniikoiden kirjaamiseen on ollut mittava, eikä yksikään tekniikka ole toimivuudeltaan olettamuksen varassa.


